Moi hyvät ja pahat blogimme lukijat! Perjantai olikin kommuunin viimeinen yhteinen päivä Portugalin leirillä, sillä lauantaina aamulla jo ennen kukonlaulua yksi jäsenistämme, nuorin muttei suinkaan pienin, Tuukka lähtee kohti kotoista Suomea. Myös Tuomas vaihtaa tasitelutanteretta lauantai-iltapäivänä. Perjantaina keli suosi jälleen muutaman kylmemmän päivän jälkeen ja ohjelmassa olikin heti tehokasta auringonottoa ja rantapelleilyä harjoittelua toki unohtamatta. Harjoituksissa olikin jälleen luvassa ennätysmurskajaisia tosin lähinnä vain Tuomaksen toimesta. Tuomas kirjasi uudet ennätyslukemat päivän aikana neljässä eri testimuodossa, joista mainittakoon ensimmäinen kolmen metrin ylitys vauhdittomassa pituudessa ja rinnallevedon huikea yhdeksän kilon ennätysparannus, jolla pääsee jakamaan kommuunin tämänhetkisen herruuden Lassin kanssa. Lassista puheen ollen perjantaina hän pääsi nauttimaan voittamastaan pizzasta. Aamupäivän herättelevän pingisdominoinnin jälkeen iltapäivällä oli vuorossa kuntopallo- ja juoksuharjoitus sekä kovat frisbeeväännöt koutsi Ihalaisen kanssa.
Sampolla oli perjantaina vuorossa leirin viimeinen heittopäivä. Aamupäiv meni valmistautuessa illan kovaan rykimiseen ja hyvin toiveikkaana Sampo lähtikin heittämään. Reenikentältä palasi kuitenkin hieman alakuloinen savolaismies, sillä heitto ei vielä aivan toivotulla tavalla nivoutunut yhteen vauhdin ja fyysisten ominaisuuksien kanssa. Liekö pitkä leiri jo vähän painanut kintuissa, kuten kävi myös Tuukalla, sillä edellispäiväinen pye-testi painoi vielä kropassa ja päivästä tulikin harjoituksellisesti todella kevyt.
Seuraavaa päivitystä onkin sitten luvassa vasta kotimaan kamaralta tulevalla viikolla! Siihen asti hip hei ja lisää kakkaa housuun!
T:Kommuunin väki!