Maanantaina kaikilla oli vuorossa leirin toinen lepopäivä,
eikä se poikennut edellisenä lepopäivänä hyväksi havaitusta kaavasta.
Ohjelmassa oli siis auringossa makoilemista, nukkumista ja ostoksilla käyntiä. Akut olikin hyvä saada ladattua, sillä seuraavana
päivänä Tuomaksella oli luvassa heittoharjoitus ja muillakin kova treenipäivä.
Tiistaina Tuomas keskittyikin illan heittoharjoitukseen ja
suoritti aamulla vain kevyttä (t)verkkailua. Lassilla ja Tuukalla oli jälleen
vuorossa saliharjoitus. Lassilla liikkeet olivat tällä kertaa
lajivoimaliikkeitä, kun taas Tuksu keskittyi jalkopäähän. Harjoituksessa hiki lensi ja lihakset saivat
namia oikein olan takaa. Tuomaksen heittoharjoitus
sujui ongelmitta. Kovaa ei Tuomaksen tarkoitus ollutkaan heittää vaan
tavoitteena oli saada rentoja heittoja hyvällä tekniikalla. Tekniikka pysyikin
hyvin uomassaan ja jopa Latvian 90 metrin keihäshirmu katseli kauniita keihään
kaaria huuli neliönä. Lassi jätti suunnitellut kevyetkin heitot tekemättä
pienen kyynärpääkivun takia ja keskittyi keihään kanssa juoksemiseen. Tuukka
käveli keihäspaikalle venyttelemään ja katselemaan kateellisena muiden
suorittamia vauhtiheittoja.
Keskiviikkona eli tänään kuulanheittopaikalla suoritettiin
titaanien taistelu, kun Eino-Pekka oli uhonnut voittaa Tuomaksen pään yli
eteenpäin neljän kilon kuulalla suoritettavassa kuulanheittoliikkeessä. Aivan
ei Eino-Pekan uho käynyt toteen vaan Tuomas leikitteli tilanteella voittaen
taiston noin puolen metrin erolla. Kuulanheittopaikalla suoritettiin myös pään
yli taaksepäin heittoja viiden kilon kuulalla. Sekä Lassi että Tuomas
paransivat tuloksiaan edelliseltä viikolta muutamia senttimetrejä. Tuukka ei
vielä pysty ottamaan osaa mittelöihin vaan tyytyi heittelemään kuntopallolla
polven periksi antamia liikkeitä 540 toistoa. Hirveä määrä! Iltapäivän harjoitukseen lämmittely
suoritettiin paahtavassa auringonpaisteessa pelaamalla piiz volleytä. Lämmittely osoittautui hyväksi, sillä Lassi
ja Tuomas tekivät kovan punttiharjoituksen menestyksekkäästi. Lassi sai aikaan
uuden ennätyksen tempauksessa 3x100kg ja Tuomaskin nosti rinnalle pukkien
päältä kaikkien aikojen parhaan tuloksensa 135 kg. Tuukan punttiharjoitus koostui suurilta osin
erilaisista keskikehonrakennusharjoitteista.
Tuukalla ja muilla mukana olevalla rytmiryhmällä leiriä on vielä jäljellä muutaman päivän verran ja sen jälkeen koittaa taas arki keihäskommuunissa. Tuomas ja Lassi jäävät nauttimaan vielä Portugalin auringosta ja upeasta ruokatarjonnasta kahdeksi lisäviikoksi. Loppukevennyksenä pätkä, kuinka lihashuolto hoituu paremmin yhteistyönä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti